Sinä palaat!

EeppiXien murheellisena velvollisuutena lienee ilmoittaa, että elokuvahistorian eeppisimmän roolin esittäjä on kuollut. Lisää Real Star Sriharista ja tästä elokuvamaailmaa järkyttäneestä tapahtumasta voi lukea esimerkiksi Wikipediasta ja The Hindun uutisesta. Pitäkäämme blogin julkaisutoiminnassa määrittelemättömän pituinen hiljainen hetki Sriharin kunniaksi.

Nämä synkät pilvet ovat ylpeitä vietyään henkesi, mutta ne eivät tiedä että sinä olet Aurinko. Tänään olet kenties laskeutunut, mutta jonakin päivänä sinä palaat lävistäen pimeyden ja valloitat takaisin sen mitä rakastit.

Ehkä vähäsen eeppistä

Tiedättekö, mikä ei ole kovin eeppistä? Vandalismi. Tarkemmin sanottuna esimerkiksi sen yleiset lmenemismuodot sotkeminen, roskaaminen ja töhriminen.

Töhriminen, tässä tekstissä keskeinen asia, ilmenee toki joskus graffititaiteena. Itse en pidä sitä kovinkaan suuressa arvossa, mutta myönnän, että hyvin tehtynä ja oikeassa paikassa graffitit voivat olla taidetta, ja niillekin varmasti on paikkansa katukuvassa. Graffitit voivat siis olla ehkä vähäsen eeppisiä joskus. Vaikka minusta kivempia olisivatkin enemmän freskohenkiset taideteokset siinä samassa katukuvassa, mutta he, jotka niitä osaavat tehdä, eivät taida mielellään tehdä niitä omalla ajallaan ilmaiseksi rakennusten ja bussipysäkkien seiniin, eikä kaupunkeja varmaankaan kiinnosta palkata moiseen ketään. Joka tapauksessa myönnettäköön, että graffitit eivät aina kuulu epäeeppisen vandalismin epäeeppiseen töhrimisen luokkaan.

Yleensä töhriminen ja sotkeminen on kuitenkin pelkkää töhrimistä ja sotkemista. Sotketaan spray-maaleilla melkein kaikkia mahdollisia asioita, jotka ovat paikallaan, kuten niitä jo mainittuja rakennusten ja bussipysäkkien seiniä, ja lyhtypylväitä, liikennemerkkejä ja alikulkutunnelien seinämiä. Myös varsinaisia taideteoksia turmellaan pahantahtoisesti.

Vaan olisiko töhrimisessä sittenkin vähäinen eeppisyyden siemen? Kävin tänään erään ison kaupungin mukavan epäkaupunkimaisessa metsässä, jonne ei kuulu kaupungin äänet, jossa kaltaiseni väkijoukkoallergikko saa olla rauhassa ja jossa luonto on oikeastaan jopa kauniimpaa, kuin kotiseudullani maalla. Siellä totesin, että ehkä töhriminen ja huonot graffitit voivat sittenkin olla vähäsen eeppisiä, kun ne ovat riittävän eeppisissä paikoissa, ja kun katselijalla on sopivasti ironiantajua.

Oli nimittäin hyvin outoa, kun komean kallionseinämän, jyhkeiden puunrunkojen ja sopivan villin metsikön keskellä näkyi urbaanista ympäristöstä tuttuja graffiteja. Kenties se viestii siitä mukavasta asiasta, että ainakin täkäläiset vandaalit pitävät metsässä liikkumisesta, edes vähäsen.

Siinä missä alunperin suunnitelma oli ottaa eeppisiä valokuvia kauniista luonnonpuitteista, päätyi kuviin väkisinkin noita töherryksiä, joita varmaan kenenkään ei ole koskaan tarkoitettukaan voivan tulkita. Positiivisena asiana luonnonpuitteiden sotkemisessa pidin kuitenkin sitä, että ainakin sotkijoilla oli ollut hyvä värivalikoima, ja sain muun muassa seuraavia hauskoja otoksia:

Kaiken huipuksi, silloin kun kerrankin luulin ottavani kuvaa pelkästään kalliosta, huomasin vasta tietokoneen näytöltä, että kallio ei ollutkaan niin neitseellinen, kuin olin kuvitellut sen olevan. Kuva paljasti jotain, mitä en paikan päällä ollut huomannut koskaan siellä käydessäni. Yrittäkää löytää se jokin seuraavasta kuvasta:

Vaikka jouduinkin tekemään joitakin myönnytyksiä vandalismin ilmenemismuotojen eeppisyydestä, yhtä asiaa en kuitenkaan arvosta tippaakaan: roskaamista. Vaikka tässä metsässä on komeampia ja isompia kallionlohkareita kuin kotopuolessa, ei siellä ainakaan tarvitse pelätä lasinsirpaleita eikä siellä loju karkkipusseja, foliota tai tupakantumppeja kaikkialla. Sen vuoksi päätän tämänkertaisen eeppistarinan seuraavaan varoitukseen:

My Name Is Lucifer

Onko tässä eeppisempää itse tarina vaiko venäjänkielinen dubbaus?

Odottavan aika on eeppinen

No nyt meni sen verran eeppiseksi, että jopa eeppisen korkea kirjoituskynnykseni ylittyi. Nimittäin tämän hetken odotetuimman elokuvan Baahubalin esituotantovaiheesta on vuotanut julkisuuten epävirallinen valokuva elokuvan sankarin ulkonäköluonnostelmasta. Niille, ketkä eivät seuraa uutisia, selvennettäköön että kyseessä on ohjaajalegenda S. S. Rajamoulin seuraava historiallinen eepos, ja etenkin Magadheeran menestyksen jälkeen seuraavan samangenreisen Rajamouli-elokuvan odotukset ovat luonnollisesti eeppisen korkealla. Onneksi kyseessä sattumalta on ehkä maailman ainoa elokuvaohjaaja, joka nuo odotukset mahdollisesti kykenee täyttämään. Ilmeisesti tässä on kuitenkin kyseessä melko aikaisen vaiheen luonnos, joka tulee vielä muuttumaan, sillä Young Rebel Star Prabhas on äskettäin bongattu vähemmän tuuheapartaisena. Mutta en ole ikinä nähnyt näin eeppistä kypärää.

Baahubalin kuvaukset alkavat Eegan yksivuotispäivänä eli ensi kuun alkupuolella ja se kuvataan sekä teluguksi että tamiliksi. Äskettäin on avattu myös elokuvan virallinen nettisivusto, joka varmasti myöhemmin saa lisää sisältöä. Varsinaista ensi-iltaa saanee siis vielä odottaa muutamankin hetken. Kyseessä on sen verran eeppinen juttu, että luulisi Helsinginkin telugu- tai tamiliyhteisön ottavan elokuvan teatteriesitettäväksi. (Mielellään toki kumpikin, niin menisin katsomaan molemmat näytökset.) Elokuvan tuottaja jo minulle henkilökohtaisesti lupasi, että ulkomaisissa näytöksissä tulee (tavallisesta poiketen) olemaan englanninkielinen tekstitys. Ja vaikka ei olisikaan, niin tämä jos mikä olisi mainio syy jatkaa telugunopintoja pidemmälle.

Lohikäärmearmeija ja käsikirja lohikäärmefanaatikoille

Abiristeilyllä vuonna 2011 ostin Tukholman Science Fiction Bokhandelnista kirjan Drakologisk fälthandbok (iosdkjxcm). Kirjailija on kukas muukaan kuin kuuluisa dragonologi Ernest Drake. En ole varma, mikä on tämän kirjan suhde Dragonologia – suureen lohikäärmekirjaan (erbkawhsg). Kenties ne ovat täysin eri teoksia, kenties ne ovat saman kirjan hyvin erilaisia painoksia. Suomessa en ole vielä kohdannut tällaiseen Ruotsin matkan arteeni kaltaiseen pienoismalleja sisältävään painokseen. Tismalleen samasta kirjasta ei ainakaan taida olla kyse, ja siksi käsittelen niitä toisiaan laajentavina, rinnakkaisina teoksina.

Tässä kirjassa on lisää jännää sisältöä, hienommat kuvitukset ja erityisesti tämän kirjoituksen innoittaneita pienoismalleja. Dragonologian tavoin tässäkin kirjassa on paljon yleisluontoista tietoa lohikäärmeiden käyttäytymistä, kehityksestä, löytämisestä, tarkkailusta ja tutkimisesta sekä monia rotuesittelyjä (ilmeisesti niistä puhutaan yleisesti lajeina, mutta minusta rotu on parempi sana kuvaamaan näitä saman olennon erilaisia ilmenemismuotoja. Toisaalta kirjassa esitellään myös eri lajien edustajia. Sanon nyt siitäkin huolimatta, että lohikäärmerotu eikä -laji). Fälthandbokissa on ehkä vähemmän kaikenlaista tilpehööriä ja koristeita kuin suomalaisessa kirjassa, jos ei nyt lasketa niitä pienoismalleja. Rotuja  esitellään useampi, mutta muuten sisältö ei ole yhtä laaja. Paljon löytyy samaa, mutta kaikki tieto ei kuitenkaan ole päällekkäistä. Kirjan ulkoasukin on osin aika erilainen. Aikuiseen lukijaan tämä vähemmän näytteitä lohikäärmeiden nahasta ja lohikäärmepölystä sisältävä versio saattaa vedota enemmän.

Sitten asiaan: pienoismallit! Ne ovat pahvisia palasia, joista voi koota telineen päälle lentelemään jonkin kirjassa esitellyistä lohikäärmeroduista. Osa on todella huteria, koska palaset eivät ihan täydellisesti sovi yhteen ja niitä on vaikea saada pysymään kasassa. Yksi näistä oli hyvin hankala koota, vielä vaikeampi saada paikalleen ja kaikkein vaikeinta saada pysymään koossa myös vähäisenkin liikuttamisen ajan. Välillä myös oli pakko käyttää melko voimakkaita otteita, mikä sai pahvin pahimmassa tapauksessa taittumaan.

Kokosin nyt kuvia näistä uljaista lohikäärmeistäni, joiden kokoamiseen pitkän unohduksen jälkeen käytin viimeinkin eilisillan. Pahoittelen sitä, että osa kuvista on epätarkkoja ja kaikki muutkin ihan muuten vaan aika huonoja, mutta silloin myöhään illalla ei jaksanut enää kauheasti röhnöttää lattialla kuvaamassa noita tässä huonossa valaistuksessa. Kaksiulotteisesta kuvasta on muutenkin välillä vaikea hahmottaa, millaisesta otuksesta on elävässäelämässä kyse, joten en jaksanut panostaa kuvaamiseen niin paljon, että olisin tavoitellut mitään kohtalaista parempaa. Saatan joskus päivitellä parempia kuvia, jos sattuisi moinen inspiroimaan.

Tässä ensimmäiseksi kiinalainen lung, 
joka on hienostunut ja klassisen kaunis itämaiden ylpeys:

Sitten tiibetiläinen, myöskin uljas aasialainen lohikärmes:

Tämä taas on kääpiölohikäärme. Ehkä oudoin yksilö joukostani, eikä pelkästään kokonsa vuoksi. Sillä on muun muassa aika hassut, vain yhdestä kappaleesta koostuvat siivet.

Lindorm, eli lonkeromato, joka tasapainoilee melko mielenkiintoisessa asennossa.

Mikäs siinä, jos on lihakset hyvässä kunnossa.

Esimerkiksi vaakunoissa usein edustava wyvern eli traakki:

Latinalaisen Amerikan edustajana amfiteeri:

Eurooppalainen lohikäärme, joka on kaikista epävakain yksilö. 

Nytkin hän vain makaa lattialla aivan kappaleina. Raasu.

Nicor (ei -ette):

Hieman erikoisessa ja erityisen vaikeasti kuvattavassa 

asennossa liihotteleva huurrelohikäärme:

Häijyyn mulkoiluun erikoistunut gargoili:

Wannabeloohikäärme ja wannabefeeniks, kockatrix:

Pussilohikäärme, jonka ruotsalainen nimi pungdrake ihastuttaa 

soinniltaan minua yhä uudestaan ja uudestaan. Pung!

Vielä kerran anteeksi kuvien heikosta laadusta. 

Vapisen surkeasti nyyhkyttäen ja silmät kostuen tästä häpeästä.

Olen tuntenut lohikäärmeeni vasta hyvin lyhyen aikaa (vaikka ne olivatkin kokoamattomina hallussani toista vuotta), etten ole vielä antanut heille nimiä. Kun tutustun heihin läheisemmin ja opin ymmärtämään niiden luonnetta, nimeän kyllä kaikki. Ehkä joskus tulevaisuudessa EeppiXien lukijatkin saavat kuulla lisää heistä?

Daenerys Targaryenilla oli kolme lohikäärmettä ja kaikki olivat aivan tohkeissaan. Aika säälittävää, minulla on hei kaksitoista! Nämä ovat vieläpä kaikki erilaisia, joten minulla on monipuolisempi valikoima lohikäärmeitä erilaisiin käyttötarkoituksiin. Pääasiassa aion käyttää heitä nyt siihen, että olen varmasti eeppisin kaikista, mutta jatkossa alustavasti ajattelin  käyttää heitä myös vallan ja kunnian kahmimiseen. Mutta koska minulla ei vielä ole kovin loppuun asti hiottua suunnitelmaa maailman valloittamisesta, eikä se ainakaan tänä vuonna ole edes ajankohtaista, niin mietin sitä sitten tulevaisuudessa lisää. Nyt tiedän lähinnä, että amfiteeri olisi heistä hienoin ratsu. Sillä kun on noin nätti värityskin (kuvassa ei ehkä niinkään mutta oikeasti on!).

Voiko politiikka olla eeppistä?

Viimekuisista kunnallisvaaleista äänestysprosentteineen voisi virheellisesti saada sellaisen vaikutelman, ettei politiikasta kerta kaikkiaan ole mahdollista löytää yhtään epiikkaa. Yleensä en kirjoita poliittisesti kantaaottavia tekstejä, mutta näin Intian uusimpien ministerinvaihdosten jälkitunnelmissa on pakko kommentoida, että politiikka olisi Suomessakin kiinnostavampaa, jos saisimme eduskuntaan yhtä eeppisiä sankareita kuin Intian tuore matkailuministeri Mega Star Chiranjeevi. Nimi on sanskritia ja tarkoittaa suomeksi suunnilleen ”Kuolematon”. Annetaan videoiden puhua puolestaan.

Tässä herra ministeri opettaa poikaansa tanssimaan ja ampuu sormistaan eeppiset salamat:

Tanssimisen lisäksi sankarimme näyttää mallia, kuinka hankalista tilanteista selvitään – eeppisesti:

Eikö olekin eeppistä? Jäämme odottamaan megatähden nousemista pääministeriksi, jotta Intian roistot saisivat kyytiä!

Mietintöjä muikeasta metsämiehestä

Esitän tässä seuraavaksi analysoivan katsauksen erään blogaajamme eepokseen ”Moi monarkkini mun”. Kyseinen eepos on ilmestynyt (oletettavasti) ensimmäisen kerran Vihreän Lohikäärmeen foorumilla. Tarinan taustalla on kirjoittajan itsensä kehittämän Juonigeneraattorin generoimat tarinanainekset: ”Tarinan päähenkilö on aurinkoinen onnenetsijä, joka on uskollinen kuninkaalle. Tärkeässä osassa tarinassa on muovinen pikari. Tapahtumapaikkana toimii vetoinen maaseutu. Kirjoita tarina genressä jännä satu. Jokaisen sanan on alettava samalla kirjaimella.” Lopputulos on tässä:

Monarkin määräys 

”Moi monarkkini mun, minä muikeutta metsästän”, muhahti muuan metsämies, ”mitä määrätä mahdat?” 

”Moi moi, metsämies”, murahti monarkki. ”Muorin muovipikari matkoilleen meni – muori murjottaa.” 

”Muorin murjotus minut murtaa! Mars matkaan!” Metsämies meni.

Mellakka matkalla  

Metsämies matkoilla mulkoilee maastoa. Muikeana matkanteko menee. ”Mainiot maisemat”, mies miettii, mutta mumisee määräystään: ”Muovipikaria metsästämään! Muuten monarkin muori mukinsa menettää.”

Metsään mentyään metsämies muuttaa mieltään. Mörkiöitä mielin määrin – moni mehevää miestä myös mielisi maistaa. ”Maista miekkaa”, mies murahtaa, mutta mörkiö murisee: ”Mur.” Murhaa mörön miekka mahtava, muruiksi murentuu, mennyttä mörkiöpäällikkö. Muut mörrit murheissaan mouruavat masentunutta melodiaa. Metsämies mörköjen murehtiessa muitta mutkitta menee metsästä. 

Menninkäisen mies miittaa. ”Mihin matka?” ”Monarkin määräys.” ”Mitäs monarkki?” ”Muorin malja mennyttä! Mitä mietit?” ”Mukista muistaakseni maaseudulla maistelin.” Menninkäinen meni menojaan. 

Mutkattomasti määränpäässä 

Maaseudulla märkä myrsky myllertää. Metsämies matkaa majataloon majapaikka mielessään, maljan mallasta maksaa. ”Mukiinmenevää”, mies miettii, mutta menninkäisen muistaa. Muorin muki! Muovipikari! Miehellä muikea mieli. Muovipikaristaan mahtaa muori mielellään maistaa. Metsämies menee menojaan mokomasta mielijohteesta. 

Muori mestariksi metsämiehen mainitsi, myös mitalilla muisti. Mahtoi monarkki mustasukkaistua. Muikea muori. Muikeampi metsämies.

Juonigeneraattorin antamat elementit onnistutaan täyttämään kiitettävästi tässä eepoksessa, sen lisäksi että samalla on luotu juoneltaan kiintoisa ja monella tapaa viihdyttävä kertomus. Juonigeneraattoria totellen tärkeässä osassa totisesti on muovinen pikari, ja erinomaisella tarkkuudella ja nokkeluudella on pystytty myös kielellisesti pitämään kiinni saman alkukirjaimen säännöstä. Kuningas on korvattu monarkilla, aurinkoisuus muikeudella, ja muovinen pikari on yhdistetty muovipikariksi. Tarinan tarpeisiin on myös johdettu verbi ”mustasukkaistua”.

Tämä saman alkukirjaimen säännön noudattaminen ei vaikeuta juonen seuraamista tai aiheuta tilanteiden epäselvyyttä. Olla-verbin puuttuminen kääntyykin voitoksi ja luo kerrontaan oikeastaan varsin lystikkään sävyn. Novellin lopetus ”Muikea muori. Muikeampi metsämies” tiiviydessään kertoo kaiken. Lauseet jäävät lyhykäisiksi, onhan esimerkiksi suurin osa sivulauseita avittavista konjunktioista poissuljettu. Syntynyt tyyli tekee lukukokemuksesta miellyttävän.

Muista ehdoista on pystytty pitämään yhtä lailla kiinni kekseliäästi. Jotkin näistä ehtojen täyttämisistä ovat ehkä kyseenalaisia, mutta hyvällä tahdolla ja höllällä tulkinnalla esimerkiksi ”Maaseudulla märkä myrsky myllertää” voidaan ymmärtää vetoisan maaseudun kuvailuksi. Aiemmin on tosin sanottu ”[m]ainiot maisemat”. Voiko maaseutu olla mainio sen vetoisuudesta huolimatta? Vai vaikuttaako maisemien mainious ylipäänsä maaseudun olemukseen?

Entä onko päähenkilö metsämies todella aurinkoinen onnenetsijä? Omien sanojensa mukaan hän ”metsästää muikeutta”. Kovasti sinne päin ainakin. Hänen puheenvuoronsa kuvataan ”muhahtamiseksi”, joka on kyllä aurinkoisempaa kuin monarkin ”murahtaminen”. Uskollinen kuninkaalleen metsämies varmastikin on, sillä hän lähtee välittömästi suorittamaan tämän antamaa tehtävää. Ehto siis täytetty, jälleen tosin ehkä osittain epäselvästi.

Entäs sitten jännän sadun elementit? Wikipedian määritelmän mukaan sadut ovat ”melko lyhyitä, juoneltaan selkeitä mielikuvituksellisia tarinoita, jotka kuvaavat ihmisten elämään ja erityisesti kasvamiseen liittyviä vaikeuksia. Tapahtumien tarkkaa aikaa ja paikkaa ei yleensä kerrota tarkasti, vaan tärkeintä on päähenkilöiden elämäntilanne. Joitain yleisiä satujen teemoja ovat lähteminen, matka, päähenkilössä tapahtuva muutos ja heikomman taistelu vahvempaa vastaan.” 

Joten onko tarina…

Melko lyhyt? Kyllä. 

Juoneltaan selkeä? Kyllä. 

Mielikuvituksellinen? Eiköhän. 

Ihmisten elämään liittyvät vaikeudet? Kyllä. 

Erityisesti kasvamiseen liittyvät vaikeudet? Eipä oikeastaan. 

Tapahtumien tarkkaa aikaa ei kerrota tarkasti? Ei kerrota. 

Tapahtumien paikkaa ei kerrota tarkasti? Ei kerrota ei. 

Tärkeintä on päähenkilöiden elämäntilanne? Ei juurikaan. 

Lähteminen ja matka? Kyllä vain. 

Päähenkilössä tapahtuva muutos? Viimeisessä osassa kyllä. 

Heikomman taistelu vahvempaa vastaan? Metsämies onnistui kukistamaa mörkiön mahtavalla miekallaan, joten ehkä mörkiö tässä oli se heikompi ja metsämies vahvempi.

9/10 on hyvä tulos. Lisäksi jos kirjoittaja määrittelee tekstin saduksi ja lukijat myös hyväksyvät sen sellaiseksi, niin eiköhän se riitä. Jännyydestä taas täytyy sanoa, että varsinaisesti tunnelman ylläpitäminen on melko vähäistä, mutta kuitenkin aistittavissa juonenkäänteissä ja henkilöiden toimissa.

Yhteenvedoksi totean, että on aika eeppinen, varsinkin kun siinä on alkusointua. Ja eeppisyyshän se on tärkeintä tässä elämässä.